maanantai 3. joulukuuta 2018

Q-raportti

Aina välillä herättää hämmennystä q-raportti eli kvartaaliraportti. Siksipä ajattelin tehdä siitä oman postauksen, kun sen teko on taas ajankohtainen. 

Jokainen vuosivaihdossa oleva täyttää q-raporttia kolmen kuukauden välien. Kirjeenvaihtajat lähettävät maailmalla oleville suomalaisille vaihtareille linkin q-raporttiin nuoren omaan sähköpostiin. Piirin nv-puheenjohtajat lähettävät linkin Suomessa oleville vaihtareille kyselyyn. Lähettäjä määrittää ajan, jonka aikana kyselyyn tulee vastata.

Kysymyksiä on vain muutamia ja siksi niihin vastaaminen onkin tärkeää. Kun vastaukset ovat tulleet kirjeenvaihtaja/nv-pj lukee vastaukset ja kommentoi lyhyesti. Jos niistä tulee ilmi ongelmia tai epäselvyyksiä, niin niitä selvitellään tilanteen mukaan suoraa vastanneelta nuorelta ja hänen lähipiiriltään.

Alla olevassa kuvassa näkyy täytettävä q-raportti ja sen kysymykset.


keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Tampereen kehittämispäivä


Monipiiri piti kehittämispäivät Tampereella lauantaina 17.11.2018. Suurin osa monipiirinjäsenistä kokoontui paikalle jo edellisenä iltana. Juhlistimme  Birger Stjernbergin pitkäaikaista monipiirin puheenjohtajuutta. RI:n nuorisovaihtokomitean jäsen Liisa Stjernberg piti puheen ja kehui, miten hienosti Suomessa on nuorisovaihtojärjestetty. 

Lauantaina aamulla aloitettiin kehittämispäivät. Aluksi oli juhlallinen muistaminen, jossa Jari Rautio sai PHF:n työstään Brasilian opettajien ja Rotary-säätiön kesken. 


Sen jälkeen aloitettin kokousasiat, jonka jälkeen puheenjohtaja Antti Salminen jakoi monipiirin jäsenet ryhmiin kehittämään ennalta sovittuja asioita pienemmissä tiimeissä.


Muutaman tunnin työskentelyn jälkeen kokoonnuttiin taas yhteen, esiteltiin ryhmätöiden tulokset ja niitä kommentoitiin ahkerasti. Antti sai ison kasan ehdotuksia, mutta oli hienoa myös huomata miten hyvin meillä on asiat hoidettu ja varsinkin porukka, joka sitä on hoitamassa on innostunut asiastaan.

torstai 1. marraskuuta 2018

Klubikokoontumista

Nyt kun pääsin blogikirjoittamisen vauhtiin, niin teenpä uuden päivityksen heti edellisen perään 😊

Olin jo pitkään suunnitellut meneväni jonkin Kotkan klubin viikkokokoukseen ja Mikkelin piirikokouksessa sain kutsun Kotka-Ruotsinsalmen rotaryklubin presidentiltä Hannu Kukkoselta. Päätin tänään käyttää kutsun ja löysin minulle uuden paikan Sapokan Saunan, jossa kokous pidettiin. 

Kokouksen alussa kolumbialainen vaihto-oppilas "Pipe" luovutti hänet lähettäneen klubin viirin Hannu Kukkoselle.


Tämän jälkeen Yle Kotkan toimituksen päällikkö Sari Lehtinen kertoi median nopeasta muutoksesta ja Ylen visiosta olla alan rohkea uudistaja. Ylen tulee näkyä monipuolisesti eri kanavissa reaaliaikaisesti ja siinä on monenlaisia haasteita niin laitteiden kuin tarkastettujen faktojenkin suhteen.


Sarin esitys oli erittäin kiinnostava ja herätti paljon kysymyksiä sekä keskustelua osallistujien keskuudessa. 

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Piirin syysseminaari

Kylläpä aika vierähtää nopeasti. Nyt on ollut "hieman" taukoa tämän blogin päivityksissä työpaikan muutoksen takia ... samalla vaihtui myös paikkakuntakin, joten järjestelyjä riitti.

Viime viikonloppuna pidettiin Mikkelissä perjantaina piirinjohdon seminaari, jossa käsiteltiin ajankohtaisia asioita: keskusteltiin edellisen kauden tapahtumista sekä kuluvan kauden tapahtumista. 

Lauantaiaamu aloitettiin syyskokouksella. Piirikuvernööri Vesa Martikkala toivotti kaikki tervetulleeksi kokoukseen ja toivoi rotarytoiminnan olevan hauskaa kuin pellehypyt. 


Syyskokous oli virallinen kokous, jossa käsiteltiin viime kauden vuosikertomus, tilinpäätös, jne. Kokouksessa valittiin myös kauden 2021-2022 piirikuvernööri, joka on Pekka Intke Mikkeli Naisvuoren klubista. Onnea tehtävään Pekka!



Syyskokouksen jälkeen jatkettiin syysseminaarin merkeissä. Aiheina seminaarissa oli Vesan ajankohtaiskatsaus, Aimo Turusen säätiöterveiset, Mikko Heikkilän esitys kansainvälisestä palvelusta sekä Kaapo Pulkkisen esitys rauhan stipendiaateista.


Kokousten ja seminaarien välissä pidettiin myös epävirallisia kokouksia kahvikupin äärellä.

lauantai 30. joulukuuta 2017

Uusi vaihtovuosi alullaan

Syksy on kulunut uusien vaihtareiden ja etenkin heidän hakemustensa parissa nopeasti. Aluksi uudet vaihto-oppilaskandidaatit ovat olleet yhteyksissä paikallisiin klubeihin, joissa on tehty ensimmäiset haastattelut ja hyväksynnät. Sen jälkeen piiri on haastatellut vaihto-oppilaat sekä heidän vanhemmat ja hyväksyneet lähtijät. Tämän jälkeen alkoi "hakemusrumba". 

Itse vuosivaihtohakemus on "vain" 13 sivuinen ja se osittain sisältää (tai laitetaan liitteksi) hakijan kirjeen, vanhempien kirjeen, lääkärintarkastuksesta ja hammaslääkärintarkastuksesta lomakkeet, opon/luokanvalvojan kommentit, viimeisin koulutodistus, kopio passista ja tarvittaessa myös muita liitteitä. Kaiken tuon täyttäminen ja lomakkeiden hakeminen eri henkilöiltä englannin kielellä vie aikaa, joten lopullisen hyväksymisen jälkeen vaihtareilla on ollut kiirettä. Hakemus piti olla valmiina vuoden loppuun mennessä ja minulle lähetettynä. Onneksi suurin osa on pysynyt aikataulussa.

Nyt kun hakemus valmis, alkaa vaihtarin pitkä odotus. Tammikuun lopulla Karkun kokouksessa kirjeenvaihtajat saavat hakemukset, ovat yhteyksissä ulkomaan piireihin sekä tietenkin vaihtariin. Pikku hiljaa kevään mittaan alkaa tarkentumaan kuka sijoittuu mihinkin maahan, kaupunkiin, klubiin, kouluun... Samalla selviää mitä rokotuksia tarvitsee ottaa (vai tarvitseeko), millaiset vakuutukset pitää olla yms.

Vuosi 2017 on lopullaan ja uusi vaihtovuosi alkamassa. Jännittävää odottaa tietoja, kuka pääsee minnekin vaihtoon ja miten vaihdot lähtevät käyntiin.


Onnellista ja hauskaa Uutta Vuotta 2018 kaikille blogin seuraajille!

maanantai 27. marraskuuta 2017

Rotary Day

Imatra-Vuoksen rotarit tempaisivat Rotary Dayn merkeissä lauantaina 25.11. Imatralla kahdessa palvelutalossa. Yhteistyössä oli mukana Imatran Martat sekä Linnalan 6. musiikkiluokka. Tarkoituksena oli tuoda pikkujoulutunnelmaa palvelukotien asukkaille.

Päivä alkoi keittiössä hyörinällä. Kahvia keitettiin, glögiä lämmitettiin ja pöydät katettiin nätisti.


Palvelutalon asukkaat saapuivat klo 12 yhteiseen tilaan. 


Kun kaikki oli löytänyt paikan itsellensä, niin aloitettiin esittäytymisillä. Kerrottiin lyhyesti Rotary- ja Martta-toiminnasta sekä esittäydyttiin kuka kukin oli.


Tämän jälkeen musiikkiluokkalaiset esittivät omilla soittimillaan harjoittelemiaan kappaleita. Saatiin kuulla monenlaisia kauniita kappaleita aina Vivaldista joululauluihin.




Soiton välissä ja lomassa herkuteltiin Marttojen leipomilla joulutortuilla sekä laulettiin yhdessä joululauluja.


Kun hanuristi soitti Metsäkukkia, alkoi menojalkaa vipattamaan siihen malliin, että laitettiin tanssit pystyyn. Yleisö pyysi uusintasoittoa, jotta päästiin useammin tanssilattialle. 


Parin tunnin jälkeen oli aika palata takaisin lauantain askareisiin. Aika kului rattoisasti hyvässä seurassa ja ensi vuonna tavataan taas.

torstai 19. lokakuuta 2017

Partaharjun viikonloppu

Piirin leiriä vietettiin perinteiseen tapaan Partaharjulla 15-17.9.2017 välisenä aikana. Perjantai-illan aikana paikalle saapui 16 IB-oppilasta. Majoittumisen jälkeen tutustuttiin toisiimme, saunottiin ja syötiin.



Lauantaina aamupalan aikaan Partaharjulle saapui 26 klubien nuorisovaihtoasiamiestä. Heidän kanssaan aloitettiin koko päivä kestävä koulutus, jossa käytiin läpi vuosivaihdon vaiheet tarkasti läpi. Samanaikaisesti IB-oppilaat olivat vaeltamassa ja paikalle alkoi saapua 12 reboundia. 


Reboundien kanssa käsiteltiin vuoden tapahtumia; mikä oli ollut hyvää ja missä asioissa oli ollut haasteita. 


Kun nuoret olivat käyneet läpi päivän virallisen ohjelman, tutustuivat reboundit IB-oppilaisiin ja alkoi rotexien järjestämä leiriolympialaiset. Ohjelmassa oli kaikkea kivaa kilpailua ryhmissä.



Suomalaiseen tapaan illalla vielä saunottiin ja grillattiin makkaraa ja tietenkin voittajajoukkue palkittiin ruhtinaallisesti. Sunnuntaina aamupalan jälkeen alkoi kotimatka ja paluu arkeen.