maanantai 27. marraskuuta 2017

Rotary Day

Imatra-Vuoksen rotarit tempaisivat Rotary Dayn merkeissä lauantaina 25.11. Imatralla kahdessa palvelutalossa. Yhteistyössä oli mukana Imatran Martat sekä Linnalan 6. musiikkiluokka. Tarkoituksena oli tuoda pikkujoulutunnelmaa palvelukotien asukkaille.

Päivä alkoi keittiössä hyörinällä. Kahvia keitettiin, glögiä lämmitettiin ja pöydät katettiin nätisti.


Palvelutalon asukkaat saapuivat klo 12 yhteiseen tilaan. 


Kun kaikki oli löytänyt paikan itsellensä, niin aloitettiin esittäytymisillä. Kerrottiin lyhyesti Rotary- ja Martta-toiminnasta sekä esittäydyttiin kuka kukin oli.


Tämän jälkeen musiikkiluokkalaiset esittivät omilla soittimillaan harjoittelemiaan kappaleita. Saatiin kuulla monenlaisia kauniita kappaleita aina Vivaldista joululauluihin.




Soiton välissä ja lomassa herkuteltiin Marttojen leipomilla joulutortuilla sekä laulettiin yhdessä joululauluja.


Kun hanuristi soitti Metsäkukkia, alkoi menojalkaa vipattamaan siihen malliin, että laitettiin tanssit pystyyn. Yleisö pyysi uusintasoittoa, jotta päästiin useammin tanssilattialle. 


Parin tunnin jälkeen oli aika palata takaisin lauantain askareisiin. Aika kului rattoisasti hyvässä seurassa ja ensi vuonna tavataan taas.